Accountor kasvaa vauhdilla Lahdessa – uusia osaajia koulutetaan yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa

Accountor jatkaa kasvuaan Lahdessa. Sen suuri palvelukeskus tuottaa talous- ja palkkahallinnon palveluita uudistetuin tavoin. Uusien osaajien rekrytointia helpottamaan Koulutuskeskus Salpaus toteuttaa yhteistyössä Accountorin a+Trainee-ohjelman.

Accountor on kasvanut Lahdessa vauhdilla ja kasvu jatkuu edelleen. Sen talous- ja palkkahallinnon palveluita tuottava palvelukeskus Lahden Mukkulassa työllistää jo 100 henkeä ja uusia työntekijöitä rekrytoidaan jatkuvasti. Kasvavan palvelukeskuksen perustana ovat talous- ja palkkahallinnon toimialan edistykselliset toimintamallit ja tekoäly.

Toimialan kehittyessä tehtävä työ on muuttanut muotoaan. Tärkeitä alan ammattilaisten taitoja tulevaisuudessa ovat työn jatkuva kehittäminen sekä digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntäminen. Esimerkiksi tekoälyn opettaminen on prosessi, joka vaatii talous- ja palkkahallinnon ammattilaisten panosta käytännössä Accountorilla jo nyt.

Keskeistä on tukea ammattilaisia alan ja toimintatapojen muutoksessa. Accountor onkin panostanut työtapojensa uudistuksissa henkilöstönsä kehitykseen, mutta tarvitsee kasvaessaan myös uusia osaajia. Tällä hetkellä haussa on sekä palkanlaskennan että reskontran ammattilaisia. Jatkossa tarvetta on palvelukeskuksen erilaisiin rooleihin.

Osaltaan rekrytointia helpottamaan Accountor ja Koulutuskeskus Salpaus toteuttavat Lahdessa a+Trainee-ohjelman. Ohjelma on tarkoitettu sekä Salpauksen opiskelijoille että alan perusopinnot suorittaneille alanvaihtajille. Opintokokonaisuus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, jossa Salpaus tarjoaa koulutuksen ja Accountor työssäoppimisjaksojen työpaikan ja työssä ohjauksen. Koulutuksen tavoitteena on työllistää osallistujat Accountorille.

Koulutuskeskus Salpauksen liiketoiminnan opetusalapäällikkö Pia Hemmilä näkee uuden yhteistyömallin erinomaisena jatkumona jo tehdylle tulokselliselle kumppanuudelle taloushallinnon ammattilaisten kouluttamisessa merkonomikoulutuksessa.

Lähde: Koulutuskeskus Salpaus 

Author: Saara Kämppi