SOTE-alan opiskelijat tarvitsevat lisää työssäoppimispaikkoja

Tredun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla on tällä hetkellä kova tarve työssäoppimispaikoille. Vetoamme työpaikkoihin opiskelijoiden ottamiseksi työpaikoille oppimaan.

SOTE-alalla on tulevina vuosina edessä pula työntekijöistä. Tredussa osaltamme vastaamme tähän tarpeeseen kouluttamalla jatkuvasti osaajia alalle. Vuosittain meillä aloittaa n. 800 lähihoitajaopiskelijaa. Heistä yli puolet on aikuisopiskelijoita.

Uusia lähihoitajaopiskelijoita aloittaa Tredussa ympäri vuoden jatkuvan haun ansiosta. Lisäksi meille on myönnetty lisärahoitusta lähihoitajaopiskelijoiden määrän lisäämiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi. Pirkanmaalle on kohdennettu huomattava määrä SOTE-alan opiskelupaikkoja. Lisäksi koulutuksen järjestäjien määrä alueella on kasvanut. Tämä kaikki lisää työssäoppimispaikkojen tarvetta.

Opiskelijamme tarvitsevat vuosittain työelämässä oppimista n. 5 000 jaksoa sosiaali- ja terveysalan ja kasvatus- ja ohjausalan työympäristöissä. Jaksojen pituutta on jouduttu lyhentämään, sillä paikoista on ollut pulaa jo usean vuoden ajan.

Tällä hetkellä monet työpaikat ovat kieltäytyneet ottamasta opiskelijoita työelämässä oppimisen jaksoille. Uusia työntekijöitä ei kuitenkaan valmistu alalle, jos opiskelijat eivät pääse tekemään työpaikoilla suoritettavia näyttöjä. Pyydämme, että työpaikat ottavat nykyistä enemmän SOTE-alan opiskelijoita työpaikoille oppimaan. Jos paikkojen määrä ei lisäänny, emme voi hyväksyä kaikkia alalle soveltuvia hakijoita opiskelemaan.

Voit ilmoittaa avoimista työelämässä oppimisen paikoista:

Koulutussuunnittelija
Pia Viitanen
puhelin +358503413042
sähköposti [email protected]

Lähde: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu 

Author: Saara Teirikko