Rohkea ympäristökaupunki on elinvoimainen

Lahdella on hyvät mahdollisuudet menestyä muun muassa hiilineutraalin rakentamisen, sähköistyvän liikenteen ja kestävän liikkumisen sektoreilla.

Lahden kaupungin vt. elinvoimajohtaja Henna Eskonsipo-Bradshaw korostaa kestävän kehityksen merkitystä kilpailukykytekijänä. – Ympäristön kehittämiseen sitoutunut kaupunki kiinnostaa uusia yrityksiä ja asukkaita sekä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, Eskonsipo-Bradshaw toteaa Euroopan ympäristöpääkaupunkien (EGCN) tapaamisessa. Lahti isännöi EGCN-verkostotapaamista perjantaina 10. syyskuuta.

Kestävän kehityksen merkitys on kasvanut nopeasti kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Se ohjaa voimakkaasti Euroopan Unionin, valtion, yritysten ja yhteisöjen toimintaa sekä niiden päätöksiä. – Haluamme Lahteen uusia yrityksiä ja haluamme että vanhat yritykset pysyvät ja edelleen investoivat kaupunkiin. Pyrimme luomaan hyvät onnistumisen mahdollisuudet yrityksille ja sitä kautta töitä kuntalaisille, Eskonsipo-Bradshaw painottaa.

Ympäristöpääkaupunkivuoden myötä kasvanut kansainvälinen näkyvyys on jo nyt taannut Lahteen ulkopuolista kehitysrahoitusta ja pääsyn kehityshankkeisiin Lahdelle tärkeissä teemoissa. Nousevia ympäristöteemoja, joissa Lahdella on erityisen hyvät mahdollisuudet menestyä, ovat mm. hiilineutraali rakentaminen, sähköistyvä liikenne ja kestävä liikkuminen. – Vähähiilisten ratkaisujen kehittämisestä ja käyttöönotosta on tulossa koko ajan yhä tärkeämpi. Lahteen perustettu Hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus on edelläkävijä tällä sektorilla, Eskonsipo-Bradshaw sanoo.

Lahden tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2025, ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa ja eurooppalaisten kaupunkien eturintamassa.

Lähde: Lahden kaupunki 

 

Author: Saara Kämppi