Neljä tutkijaa raottaa urapolkujaan, joihin kuuluu väitöskirjoja, tutkimusretkiä ja avaruuslaitteita

Noin joka kolmas Ilmatieteen laitoksella työskentelevästä kolmisensadasta tutkijasta on nainen. Nyt esittelyssä heistä neljä. Minkälaista on olla tutkija? Monipuolista, merkityksellistä, hauskaa, itsenäistä ja jopa luovaa. Näillä adjektiiveillä Ilmatieteen laitoksen tutkijat Maria Hieta, Marjo Hippi, Ulpu Leijala ja Annalea Lohila kuvailevat työnsä luonnetta.

Maria Hieta työskentelee omin sanoin ”marsilaisen sääaseman” parissa. Hänen tutkimusalaansa ovat planeettojen kaasukehät sekä avaruusteknologia. Hieta rakentaa paine- ja kosteusmittareita avaruuteen lähetettäviin laitteisiin sekä vertailee maapallon kaasukehää muiden taivaankappaleiden kaasukehiin. Hän on muun muassa rakentanut laitteita NASA:lle Marsiin tänä vuonna laukaistavaan kulkijaan nimeltä Perseverance sekä laskeutujaan nimeltä ExoMars. ”Jos nämä kaksi missioita onnistuvat, olisi Marsin pinnalla jo useampi sääasema. Tällöin tietoa saataisiin yhtäaikaisesti monesta paikasta, mikä auttaisi kaasukehän tutkimuksessa ja mallintamisessa”, selittää Hieta. Hietaa, joka aloitti uransa kymmenen vuotta sitten Ilmatieteen laitoksella, on avaruus kiehtonut lapsesta saakka. Alkuun hän hakeutui opiskelemaan tähtitiedettä. Tekninen puoli alkoi kuitenkin kiinnostamaan, ja Hieta päätyi opiskelemaan avaruustekniikkaa. Jossain välissä hän halusi jopa olla astronautti. ”Vaikka avaruus on aina ollut intohimo, on suuntaa pitänyt hakea monta kertaa.”

Suurimpina urasaavutuksina Hieta pitää Mars-missioita, joihin hän on omin käsin testannut ja toimittanut laitteita. Missioiden onnistumiseen on kuitenkin suhtauduttava pienellä varauksella: laitteeseen mennyt vuosien työ voi tuhoutua hetkessä, jos laitteen laskeutumisessa ilmenee komplikaatioita. ”Jos edes toinen näistä tänä vuonna lähetettävistä laitteista laskeutuisi, tulisi siitä taas yksi kohokohta. Minun testaamani laite olisi Marssissa”, pohdiskelee Hieta.

Kaikki Ilmatieteen laitoksen tutkimus ei suinkaan sijoitu toisille planeetoille. Talossa tehdään paljon tutkimusta, jolla on konkreettinen yhteys arkielämään. Marjo Hippi työskentelee tiesään sekä jalankulkuliukkauden parissa, kun taas Ulpu Leijala havainnoi merivedenkorkeuden muutoksia. Molemmilla on myös väitöskirja työn alla. Leijala tutkii väitöskirjassaan tulevaisuuden meritulvariskejä ja vedenkorkeusarvioihin liittyviä epävarmuuksia, kun Hipin väitöskirjassa jalankulku- ja tiesääasiat tulevat jollakin tapaa olemaan yhdistettyinä. Minkälaista luonnetta tutkijalta vaaditaan? ”Pitkäjänteistä, uteliasta ja tarkkaa! Lisäksi on osattava tehdä yhteistyötä ja esiintyä konferensseissa sekä erilaisten yleisöiden edessä”, kuvailee Leijala, joka on taustaltaan fyysikko ja aloitti työuransa Ilmatieteen laitoksella noin vuosikymmen sitten.

Leijala antaa työssään Suomen rannikolle suosituksia alimmista rakentamiskorkeuksista sekä arvioi äärimmäisiä vedenkorkeuksia muun muassa ydinvoimaloiden turvallisen toiminnan tueksi. Pääpaino tutkimukselle on Suomessa, mutta kansainvälinen yhteistyö on myös tärkeää, sillä jäätiköiden sulamisesta ja merten lämpölaajenemisesta johtuvan merenpinnan nousun vaikutus Itämereen on otettava huomioon. Lisäksi Leijalan työkuvaan liittyy yhteistyö ympäristöalan tutkimusinfrastruktuurien parissa.

Toisella puolella Dynamicum-taloa Hippi kehittää ja ylläpitää numeerista tiesäämallia sekä jalankulkumallia. Lisäksi yhteistyötä tehdään eri toimijoiden kanssa. ”Esimerkiksi sairaalapäivystystä neuvotaan varautumaan liukkaisiin päiviin, joina päivystykset saattavat ruuhkautua”, hän kertoo. Tiesäähän perehtyneen tutkijan osaamista tarvitaan myös voimaantulevan tieliikennelain tiedottamisessa, kun kalenteriin sidotusta talvirengaspakosta luovutaan ja siirrytään keliperusteiseen talvirengaspakkoon. Työuransa alussa Hippi toimi päivystävänä meteorologina, mutta vuodesta 2006 hän on työskennellyt tutkimuspuolella. Tie meteorologiaan ei ole ollut selvä, mutta kiinnostus matematiikkaan ja fysiikkaan ovat peräisin jo kouluajoilta.

Melkein sattumalta tutkijaksi kertoo päätyneensä myös Annalea Lohila, joka on tutkinut viimeiset 20 vuotta kasvihuonekaasuja. Lohila toimii myös apulaisprofessorina Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksessa. ”Ei se tietysti ihan sattumaa ollut. Jo gradua tehdessä kiinnostuin tutkimuksesta. Valmistumisen jälkeen lähdin apulaistutkijaksi Pohjois-Venäjälle mittaamaan suokaasuja ja näin tutkimuksen tekoa. Tundralla asuttiin teltassa ja lennettiin helikopterilla.” Venäjän kokemus auttoi tutkimusuransa alkuvaiheilla olevaa Lohilaa nappaamaan tutkijan paikan Ilmatieteen laitokselta akatemiahankkeeseen. Lohilan tutkimusala tuottaa tietoa esimerkiksi siitä, miten maankäyttö, kuten soiden ojitus, metsänkäyttö tai maatalous, vaikuttaa maaekosysteemien hiilinieluihin, ja miten näitä nieluja voitaisiin vahvistaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Iso kysymys tutkimuksen taustalla liittyy luonnon ekosysteemien ja niiden hiilinielujen tulevaisuuteen.

Lohila on juuri aloittanut euroopanlaajuisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmä ICOS:n Suomen johtajana. Tutkimusinfrastuktuuri on luotu tuottamaan standardoitua, erittäin tarkkaa kasvihuonekaasudataa 130 mittausasemalla 12 Euroopan maassa.

Tutkijoiden uriin riittää monenlaisia saavutuksia kansainvälisistä tutkimusretkistä merkittäviin tutkimustuloksiin. Lohila toteaa väittelyn olleen yksi kohokohta. ”Väittely oli mahtava, kun sai yhden ison työn päätökseen. Siinä kuvittelee hetken tietävänsä kaiken kaikesta”, hän naurahtaa. Isoja saavutuksia hänelle ovat olleet myös apulaisprofessuuri sekä rooli yhtenä seuraavaksi julkaistavan IPCC-raportin kirjoittajista. Tärkeimpänä Lohila on silti kokenut mahtavan työympäristönsä, jossa tuetaan toinen toista. Kymmenen vuoden kuluttua toivoo Lohila seilaavansa edelleen Ilmatieteen laitoksen ja yliopiston väliä. Tutkijana hän pyrkii toimimaan suunnannäyttäjänä omalla alallaan. Myös Marjo Hippi ja Ulpu Leijala näkevät Ilmatieteen laitoksen mahdollisena työpaikkana vuosikymmenen päästä. ”Kiehtovaa on, että tutkimuksessa syntyy jatkuvasti uusia aihepiirejä ja menetelmät kehittyvät. Jossakin vaiheessa kiinnostaisi työskennellä ulkomailla”, Leijala miettii. Samoilla linjoilla toisten kanssa on Maria Hieta, joka toivoo avaruuslaitteiden rakennuksen jatkuvan hänen haaveillessa uusien planeettojen valloittamisesta.

Lähde: Ilmatieteen laitos 

Author: Saara Teirikko