Korkeakoulupaikkojen lisäys voisi kitkeä koronatilanteen aiheuttamaa nuorisotyöttömyyttä, arvioi ministeri Kosonen

Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisäämällä voitaisiin saada koronapandemian aiheuttamaa nuorten työttömyyttä kuriin, arvioi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) STT:n haastattelussa.

Kososen mukaan koronaviruspandemia on aiheuttanut tilanteen, jossa erityisesti nuorille töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Aloituspaikkojen merkittävä lisääminen on myös hallitusohjelmassa. Paikkojen määrää on ollut tarkoitus nostaa joka tapauksessa merkittävästi ensi vuoden haussa, mutta esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson on esittänyt lisäpaikkoja jo tälle vuodelle koronatilanteen vuoksi.

Lähde: STT

Author: Tuula Pohjola