Uudessa pohjoismaisessa yhteishankkeessa tehostetaan tekstiilien kierrätystä

Suurin osa Pohjoismaissa käytetyistä tekstiileistä päätyy sekajätteeksi uudelleenkäytön tai kierrättämisen sijaan. Kaksivuotisessa pohjoismaisessa hankkeessa selvitetään maiden välisiä yhteistyömahdollisuuksia käytettyjen tekstiilien lajittelussa ja käsittelyssä. Vain pieni osa tekstiileistä käytetään uudelleen tai kierrätetään – osuus vaihtelee Ruotsin 22% ja Tanskan 46% välillä. Korkeiden käsittelykustannusten vuoksi isoja määriä käytettyjä tekstiilejä kuljetetaan Pohjoismaista muualle lajittelua tai uudelleenkäyttöä varten. On todettu, että tekstiilien elinkaaren kaksinkertaistaminen voisi vähentää niiden aiheuttamaa ilmastovaikutusta 40-50%.

Ympäristöhaasteen ratkaisemiseksi on käynnissä useita aloitteita, jotka tähtäävät kohti tehokkaita käytettyjen tekstiilien keräämis- ja kierrättämismenetelmiä. Yksi tärkeimmistä on Euroopan parlamentin päätös velvoittaa jäsenmaat tekstiilien erilliseen keräämiseen viimeistään vuodesta 2025 alkaen. Suomessa Ympäristöministeriön tavoitteena on laajentaa kaikkea jätekeräystä, varsinkin suoraan kuluttajalta tapahtuvaa keräystä. Tekstiilien osalta kotitalouksia palvelevan keräysjärjestelmän edellytetään olevan toiminnassa vuonna 2023.

Nyt alkavassa yhteispohjoismaisessa SATIN-hankkeessa (Towards a sustainable circular system of textiles in the Nordic region) on mukana tutkimuslaitoksia ja yliopistoja Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, sekä yli 20 organisaatiota tekstiilikierrätyksen eri vaiheilta. Tavoitteena on kehittää ja testata ratkaisuja tekstiilien keräämisen ja lajittelun ongelmiin. Kaksivuotista hanketta vetää ruotsalainen tie- ja liikennetutkimuslaitos VTI ja sitä rahoittaa Nordic Innovation. Uudessa hankkeessa pyritään kasvattamaan kierrätettyjen tekstiilien osuutta ja tutkimaan mahdollisuuksia yhteispohjoismaiselle lajittelulle. Hankkeessa selvitetään myös parempia tekstiilien keräysmenetelmiä. Käyttö raaka-aineeksi helpottuu, kun kerätyt tekstiilit ovat laadultaan yhtenäisempiä. Näin voidaan löytää myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Aalto-yliopiston tutkijat osallistuvat hankkeeseen kartoittamalla käytettyjen tekstiilien tulevia volyymeja ja niiden tarvitsemaa käsittelykapasiteettia Pohjoismaissa, perustuen maakohtaisiin tilastoihin ja tutkimuksiin. Samalla he keräävät uutta empiiristä tietoa hankkeen osanottajaorganisaatioilta. Yhteistyötä tehdään meneillään olevien hankkeiden, muun muassa kotimaisen Telaketju-hankkeen kanssa.

 

Lähde: Aalto yliopisto

Author: Tiia Tuomisto