Professori Panu Kalmi: Korona näkyy kuluttajan kukkarossa – “Eriarvoisuus on selvästi lisääntynyt”

Onko korona kurittanut talouttasi vai päinvastoin sallinnut säästää lisää seteleitä sukanvarteen? Nyt jo yli vuoden kestänyt koronapandemia on vaikuttanut monin eri tavoin kukkaroomme ja kuluttamiseemme. Poikkeusaika on vähintäänkin herättänyt meidät miettimään taloudenhallintaa ja taloudellista varautumista.

Taloustieteen professori Panu Kalmin mukaan koronatilanne on selvästi lisännyt kuluttajien eriarvoisuutta. Osalla tulot ovat pienentyneet, on ollut lomautuksia tai jopa työttömyyttä. Vaikeuksissa ovat olleet myös esimerkiksi ravintola- ja matkailualan yrittäjät. Taloudenhallinta on hankaloitunut, kun menoja ei ole ehkä pystynyt vähentämään samassa suhteessa tulojen tippumisen kanssa.

Toisilla taas työpaikat ovat pysyneet ja palkat juoksevat. Samalla rahaa on jäänyt aiempaa enemmän säästöön, kun harrastuksissa tai vaikkapa ulkomaan matkailussa on ollut rajoituksia.

Arjen ostokset, korot, verot, korkojen korot, inflaatio, lainanotto, sijoitukset, vakuutukset – on tärkeää tuntea talouden käsitteet ja palvelut, hallita omaa talouttaan ja kantaa siitä vastuu. Talousosaamista pidetään tärkeänä kansalaistaitona. Suomalaisten talouden lukutaitoa halutaankin kohentaa. Mutta miten ja kenelle taloutta ja taloustaitoja tulisi oikein opettaa?

– Kaikille ja ikäkauden mukaan. Iso osa taloustaidosta on yleisiä taitoja, kuten esimerkiksi suunnitelmallisuus. Sitä voi hyvin harjoitella jo alakoulussa. Hyvä talousopetus jättää pysyvän muistijäljen, se on toiminnallista ja aktivoivaa, tulevaisuuteen katsovaa sekä kannustaa ajattelemaan asioita oppijan omasta näkövinkkelistä, listaa Kalmi.

Talousopetuksen laajeneminen alakouluun vuonna 2016 onkin Kalmin mukaan luonut tarvetta opettajien täydennyskoulutukselle. Koulun lisäksi lapset ja nuoret oppivat taloustaitoja etenkin vanhemmiltaan. Digitalisaatio on tuonut tähän uutta haastetta, esimerkiksi käteisen häviäminen on hankaloittanut talouskasvatusta.

Viime vuosina on nähty maksuhäiriöiden ja ylivelkaantumisen lisääntymistä. Etenkin nuorten huonosta taloudenhallinnasta on puhuttu paljon. Kalmi muistuttaakin, että talousongelmia ei kannata lakaista maton alle. On parempi olla jo aikaisessa vaiheessa yhteydessä pankkiin, velkaneuvontaan tai Takuusäätiöön.

Lähde: Vaasan yliopisto

Author: Raisa Pajarinen