Kestosuosikit tekevät paluun WWF:n Luontolivessä – sääksiä odotellaan pesälle hetkenä minä hyvänsä, kyyt luikertelevat jo kevätauringossa

WWF:n Luontoliven kahdeksan lähetystä keräsivät viime vuonna yhteensä ennätykselliset 5,5 miljoonaa katselukertaa. Tänä vuonna monet kestosuosikit tekevät paluun, ja ensimmäisinä WWF avasi kyy- ja sääksikamerat. Kyiden luikertelua katsottiin viime vuonna noin 700 000 kertaa, ja sääksien pesiin kurkistettiin peräti 2,9 miljoonaa kertaa.

WWF:n yhteistyökumppanit veivät kameran Saimaalla sijaitsevalle sääksenpesälle maaliskuun lopulla. Tänä vuonna yleisön toiveesta sääksikameraan on asennettu myös mikrofoni. Vielä pesä on tyhjä, mutta sääksiä odotellaan paikalle viikon-parin sisään. Sääksi on iso petolintu, jonka kanta on luokiteltu Suomessa elinvoimaiseksi. Sääksien vaarana on kuitenkin metsästys niiden pitkällä muuttomatkalla Afrikkaan. Lisäksi sääksiä uhkaa monin paikoin pula pesäpaikoista. Ne rakentavat pesänsä useimmiten vanhan puun latvaan ja painava pesä tarvitsee alustakseen jykeväoksaisen puun. WWF toteuttaa sääksikameran yhdessä kalastaja-luontokuvaaja Juha Taskisen, Live Eye Oy:n ja Pukki Visualsin kanssa.

WWF:n kyykamera on ollut viime vuosien aikana hyvin suosittu. Tänä vuonna WWF asensi kameran yhteyteen myös lämpömittarin, jossa näkyy ilman ja maan lämpötila reaaliaikaisesti. Todennäköisyys käärmehavaintoihin lisääntyy lämpötilan noustessa.

Kyiden määrät ovat vähentyneet paikoin huomattavasti rakentamisen, liikenteen ja vainon takia. Suomessa kyy ei ole vielä rauhoitettu, ja tämä asia on tärkeä korjata osana meneillään olevaa luonnonsuojelulain kokonaisuudistusta.

Terveelle aikuiselle kyyn purema ei ole kovin vaarallinen, mutta lapsille ja vanhuksille purema voi olla riski. Kyyn purtua niin aikuisten kuin lastenkin tulee hakeutua välittömästi lääkärin hoitoon.

WWF asensi kameran käärmeharrastaja Toni Beckmanin kanssa. Luontoliven teknisestä toteutuksesta vastaa Pukki Visuals.

Kamerat ovat osa WWF:n Luontoliveä
Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Lähetyksiä on katsottu yhteensä yli 17 miljoonaa kertaa.

Lähde: WWF Suomi 

Author: Saara Kämppi