Digipalveluiden hiilijalanjälki on suurempi kuin lentoliikenteen – tutkimushanke etsii keinoja vähentää ICT:n ympäristövaikutuksia

Autoilun ja lentomatkustamisen vähentäminen ja huonelämpötilan alentaminen ovat tuttuja keinoja vähentää kasvihuonepäästöjä. Mutta moniko tulee miettineeksi, että suoratoistopalvelun käyttö tai sähköpostiliikenne kasvattavat ympäristökuormaamme? Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) kuluttaa arviolta jopa kymmenesosan maailman sähköstä, ja sen hiilijalanjälki on suurempi kuin lentoliikenteen. Energiankulutuksen ennustetaan vain kasvavan erityisesti videosisältöjen kulutuksen myötä. Lisäksi ICT-sektorin ympäristökuormaa kerryttää harvinaisten maametallien käyttö laitteiden valmistuksessa sekä kasvava elektroniikkajätteen määrä. “Esimerkiksi autoilussa energiankulutuksen huomaa, ainakin kukkarossa. ICT-alan resurssien kulutus sen sijaan on usein kuluttajalta piilossa”, sanoo professori Jukka Manner Aalto-yliopistosta. ICT voi kuitenkin myös auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta, kun etäpalaverit vähentävät matkustamista ja älykkäät järjestelmät tehostavat teollisuuden prosesseja.

Aalto-yliopisto ja LUT-yliopisto käynnistävät yhteistyöhankkeen, jossa etsitään tapoja vähentää ICT-alan negatiivisia ympäristövaikutuksia infrastruktuurin, digitaalisten palveluiden ja niiden kulutuksen alueilla. Tutkimuskohteena ovat esimerkiksi datakeskusten ylijäämälämmön hyödyntäminen yhdyskuntien lämmityksessä, resursseja säästävien verkkopalvelujen suunnittelu sekä kuluttajien tietoisuus ICT:n ympäristövaikutuksista.

Huomattava osa suomalaisten digitaalisten palveluiden kulutuksen ja laitteiden valmistuksen ympäristökuormasta syntyy muualla kuin kotimaassa. Tutkijoiden mukaan Suomi voi kuitenkin toimia edelläkävijänä omalla esimerkillään ja ajaa muutosta EU:n kautta, mutta se vaatii tutkittua tietoa.

Suomen Akatemia myönsi ICT Ilmaston Eduksi (ICA) -hankkeelle 1,44 miljoonan euron rahoituksen ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen järjestelmätasoisen tutkimuksen erityisrahoituksen haussa.

Lähde: LUT yliopisto 

Author: Saara Teirikko