Taina sai jalkojenhoitajan tutkinnosta uutta sisältöä ja vaihtelevuutta työhönsä

Alunperin Padasjoelta kotoisin oleva, nykyisin hollolalainen Taina Granberg kiinnostui jalkojenhoitajan osaamisalasta itse lähihoitajan työssään havaitsemiensa tarpeiden kautta. Granberg oli haaveillut jalkojenhoitoalan koulutuksesta jo vuosia, ja lopulta viime syksynä hän lähti opiskelemaan Salpaukseen.

Viime syksynä aloitetussa jalkojenhoitotyön osaamisalan ryhmässä opintonsa aloitti vajaa parikymmentä opiskelijaa. Opintojen aikana opiskelijat pääsevät tekemään monipuolisesti jalkojenhoitajan eri työtehtäviä, kuten jalkojen analyysiä ja hoitoa, hierontaa, jalkajumppaa ja suojaavia ortooseja. Opiskelijat tekevät myös projekteja opintojensa aikana esimerkiksi lasten, ikääntyneiden, urheilevien ja vammautuneiden kanssa.

Yrittäjyys on isossa roolissa jo opintojen aikana. Valtaosa jalkojenhoitotyön osaamisalalta työllistyykin yrittäjiksi valmistumisen jälkeen. Granberg kokee, että opinnoissa on kannustettu yrittäjyyteen.

Granberg hoitaa lähihoitajana ikääntyneitä ja muistisairaita. – Olen huomannut, että tarve osaavista jalkahoitajista on suuri. Lähihoitajilla ei usein ole riittävää osaamista jalkojen hoidosta. Monesti heillä on myös pelkästään sakset käytössä jalkoja hoitaessa eikä riittävää välineistöä jalkojen perusteelliseen hoitoon siis ole, hän kertoo.

Hän suosittelee Salpausta ja jalkojenhoitotyön osaamisalaa kaikille jalkojenhoidosta sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille. Granbergilla on pian edessä valmistuminen ja hän on perustanut oman yrityksenkin tulevaisuutta varten. – Haluaisin tehdä tätä jalkojenhoitajan työtä kotikäynteinä. Nyt aluksi kumminkin jatkan tätä työtä toisen työni ohella, mutta haaveena olisi joskus pystyä jättämään toinen työ ja keskittyä vain tähän jalkojenhoitajan työhön, hän sanoo.

Lähde: Koulutuskeskus Salpaus 

Author: Saara Teirikko