Miksi luonnosta ja ilmastosta välittävän ihmisen on tärkeää äänestää kuntavaaleissa? Asiantuntijamme vastaa kysymyksiin

Kuntavaalit ovat merkitykselliset ympäristön kannalta, sillä kunnissa tehdään ja toimeenpannaan tärkeitä luontoa ja ilmastoa koskevia päätöksiä, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Mitkä ovat ilmaston kannalta keskeisimmät asiat, joihin kunnilla on päätösvaltaa?
Isoimpana tulevat varmasti energiaratkaisut, joiden avulla voidaan luopua fossiilisista polttoaineista ja polttoon perustuvasta energiantuotannosta. Kunnilla on paljon omia energiayhtiöitä, joiden kautta ne voivat ohjailla energiavalintoja.

Kunnat ovat myös merkittäviä kiinteistöjen omistajia. Rakennusten energiankulutuksen osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta on noin 40 prosenttia, joten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää. Vanhoissa kiinteistöissä on paljon mahdollisuuksia parantaa niiden energiatehokkuutta, vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja säästää samalla rahaa.

Kunnissa tehtävät ilmastoystävälliset ratkaisut tarkoittavat monesti eri keinojen yhdistelmää, kuten energiatehokkuutta, energiavarastoja, joustavia energiaverkkoja, lämpöpumppuja, geotermistä energiaa, hukkalämmön hyödyntämistä ja kysyntäjoustoja, joiden avulla polttoaineiden käytön tarve minimoidaan. Tämän kehityksen edistäjänä kunnilla on tärkeä rooli.

Miten kunnat voivat suojella luonnon monimuotoisuutta?
Metsien käyttö on ehkä tärkein kunnan päätösvallassa oleva luonnon monimuotoisuuteen liittyvä asia. Monelle kunnalle metsätaloudella ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä, mutta metsät voivat olla tärkeitä ulkoilu- ja virkistyskohteita kuntalaisille. Kunnat voivat suojella metsiään, lopettaa luonnolle tuhoisat avohakkuut ja siirtyä metsien jatkuvaan kasvatukseen. Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyisivät metsien lajit ja samalla metsien virkistysarvo paranisi.

Suomen vaelluskalat ovat uhanalaisia, koska padot estävät niiden nousun joissa ja puroissa sijaitseville lisääntymisalueille. Turhien patojen purkaminen ja vesistöjen kunnostaminen auttaisivat muun muassa esimerkiksi taimenia. Kunnilla on vesivoimaloita, joista useat ovat käyneet tai käymässä tarpeettomiksi tai joiden osuus kunnan energiatuotannossa on mitätön. Kunnat voivat hakea rahoitusta patojen purkuun valtiolta.

Mitä merkitystä on kuntien ruokatarjonnalla?
Lihantuotanto rasittaa ympäristöä monin tavoin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta on ratkaisevaa, kuinka paljon eläinkunnasta peräisin olevaa ruokaa syömme, sillä liha- ja maitotuotteiden tuotanto aiheuttaa suurimmat kasvihuonekaasupäästöt. Kunnat ruokkivat päivittäin suuren määrän ihmisiä esimerkiksi oppilaitoksissa, ja kuntien laitoskeittiöt päättävät paljosta. Sekä ihmisten terveydelle että luonnolle on hyväksi lisätä kasvisruuan osuutta kuntien ruokatarjonnassa.

Miten äänestäjä saa selville, mitkä kuntavaaliehdokkaat ajavat edellä mainittuja tavoitteita?
Tässä äänestäjän pitää olla aktiivinen ja seurata puolueiden ja ehdokkaiden vaaliohjelmia ja esiintymistä. Ehdokkaiden vastauksia eri vaalikoneissa kannattaa myös tutkia.

Lähde: WWF Suomi 

 

Author: Saara Kämppi