Onko mökkirantasi vesi samentunut? Tästä se johtuu

Itämeren vesi oli sata vuotta sitten selvästi kirkkaampaa kuin nykyään. Myös järvissä ja joissa vesi saattaa näyttää samealta. Samentumisen taustalla on rehevöityminen, jota onneksi voidaan torjua.

1900-luvun alussa Itämerellä pystyi tähyämään jopa 8‒9 metrin syvyyteen. Sittemmin vesi on samentunut niin paljon, että näkösyvyys on laskenut 4‒5 metriin. Veden tummentumisen ja samentumisen pääsyynä on rehevöityminen, jota ilmastonmuutos kiihdyttää. Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten kuivuus ja toisaalta lisääntyvät sateet, lisäävät vesiin huuhtoutuvien ravinteiden määrää. Ylimääräisten ravinteiden aiheuttamasta rehevöitymisestä kärsivät niin Itämeri kuin joet ja järvet. Jokiin ja järviin päätyneet ravinteet kulkeutuvat lopulta Itämereen asti.

Vesien rehevöityminen, ja sitä kautta myös samentuminen, johtuvat maa- ja metsätalouden, turvetuotannon, asutuksen ja teollisuuden päästöistä. Rehevöitymistä aiheuttavat pääasiassa fosfori ja typpi. Samentumisen taustalla ovat myös metsätalouden ojitukset, kun turvemaiden ojista irtoavaa maa-ainesta kulkeutuu vesistöihin. Kesäisin samentumista aiheuttaa myös sinilevä. Rehevöityminen on viime vuosikymmeninä lisännyt sinilevän massaesiintymiä Suomen vesistöissä. Veden väriin vaikuttaa myös vesistöihin valuva humus, jota päätyy mereen etenkin Pohjanlahdella, jonka ympäristössä on paljon ojitettuja soita. Humus heikentää valon pääsyä veden alempiin kerroksiin ja saa veden näyttämään usein ruskealta.

Vedenalainen monimuotoinen elämä on rehevöitymisen takia uhattuna. Esimerkiksi Itämeren pohjassa on jo laajoja alueita, joilla ei rehevöitymisen aiheuttaman happikadon vuoksi ole enää lainkaan elämää. Pienentynyt happipitoisuus ja aiempaa lämpimämpi vesi aiheuttavat hankaluuksia myös kylmissä vesissä eläville lajeille, kuten nieriälle ja muille lohikaloille. Muuttuneet olosuhteet saavat niissä aikaan stressiä ja kaventavat mahdollisia elinalueita.

Happikato hyödyttää joitakin haitallisia vieraslajeja. Viime vuosina Suomen meriin Virosta saapunut hopearuutana sietää hyvin vähähappisia olosuhteita ja lämpimiä vesiä. Hopearuutana leviää helposti, sillä se syö muiden kalojen poikasia ja pystyy lisääntymään ilman koirasta kloonaamalla itsensä. Näin hopearuutana pystyy valloittamaan laajoja elinalueita itselleen ja syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja.

Veden samentuminen voi puolestaan vaikuttaa näköaistin avulla saalistavien kalojen elinmahdollisuuksiin. Lajien vähentyminen ja niiden elinvoimaisuuden heikentyminen tekevät Itämerestä ja muista vesistöistä entistä haavoittuvampia, sillä yksipuoliset ekosysteemit kestävät huonommin esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksia.

Maa- ja metsätaloudesta vesiin valuvia ravinteita voidaan vähentää esimerkiksi perustamalla kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä. Myös jatkuvaan kasvatukseen perustuva metsänhoito ja peltojen pitäminen kasvipeitteisinä ympäri vuoden ovat hyviä keinoja vähentää vesiin valuvien ravinteiden määrää. Rehevöitymistä voi torjua myös edistämällä kuormitusta vähentäviä viljelymenetelmiä ja lisäämällä tietoisuutta ympäristöystävällisen ruokavalion hyödyistä. Lihan ja maitotuotteiden tuottaminen kuormittaa vesistöjä huomattavasti enemmän kuin kasvisruoan tuottaminen.

Lähde: WWF Suomi

Author: Saara Teirikko