Tänä vuonna luettu 2 212 951 uutista.
This year 2 212 951 news read.

Lujabetonilta 20 000 euron lahjoitus HAMKille

Perheyhtiö haluaa panostaa nuoriin ja tukea teknisen alan opetusta.

Luja-yhtiöihin kuuluva Lujabetoni Oy lahjoittaa 20 000 euroa Hämeen ammattikorkeakoululle. Lahjoituksella perheyhtiö haluaa olla tukemassa teknisen alan opetusta ja alan ammattilaisten laadukasta koulututusta. Nyt tehtävä lahjoitus kuuluu osaksi Luja-yhtiöiden lahjoitussarjaa, jossa yhtiöt tukevat neljän alueellisen ammattikorkeakoulun toimintaa. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on Lujabetonille tärkeää, samoin panostaminen nuoriin ja opiskelijoihin. "Olemme perheyhtiö ja haluamme miettiä liiketoimintaamme pitkällä aikavälillä. Panostamalla tulevaisuuden tekijöihin edesautamme myös omaa kasvuamme kestävällä tavalla", sanoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

HAMKilla on runsaasti teknistä koulutusta. Näistä esimerkkejä ovat rakennustekniikan insinöörikoulutus ja rakennusmestarikoulutus, jotka ovat olleet erityisen suosittuja viimeaikojen yhteishauissa. HAMK kiittää saamastaan lahjoituksesta. Lahjoitus on konkreettinen osoitus koulutuksemme merkityksestä alueen yrityksille ja työelämälle.

"Tämä lahjoitus tullaan käyttämään rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen kehittämiseen.  Digitaalisuus ja tulevaisuuden tarpeet haastavat myös rakennusalan toimintatapoja. HAMK aikoo olla etujoukoissa kouluttamassa uusia rakennusalan ammattilaisia", sanoo yksikön johtaja Lassi Martikainen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Valtio on varannut ammattikorkeakouluille kaikkiaan 24 miljoonaa euroa vastinrahoitusta. Mitä enemmän vastinrahakelpoisia lahjoituksia ammattikorkeakoulu onnistuu keräämään vuoden 2018 loppuun mennessä, sitä suuremman osuuden se saa kokonaissummasta. Raha, jonka ammattikorkeakoulut itse keräävät yhteiskunnan eri toimijoilta, saadaan käyttää suoraan ammattikorkeakoulun omaan toimintaa.

Lähde: HAMK 


Päivitetty/Updated: 09.10.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.