Tänä vuonna luettu 2 213 181 uutista.
This year 2 213 182 news read.

Ammattikorkeakoulujen talous: yhdellä voittoa yli 7, toisella tappiota melkein 5 prosenttia

Pääosa ammattikorkeakouluista on onnistunut pitämään taloutensa tasapainossa, vaikka valtio on viime vuosina leikannut niiden rahoituksesta lähes neljänneksen.

Viime vuonna vähintään nollatuloksen teki 17 ammattikorkeakoulua 23:sta ja Uutissuomalaisen selvityksen mukaan tilanne on pysymässä tänä vuonna samankaltaisena. Arviot tämän vuoden tuloksesta saatiin 20 ammattikorkeakoululta. Niistä 14 on tekemässä voitollisen tuloksen, 2 nollatuloksen ja 4 alijäämäisen.

Toiminnanjohtaja Petri Lempinen Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostosta Arenesta huomauttaa, että amkeissa on tehty kovia sopeuttamistoimia. Esimerkiksi henkilötyövuosien määrä on hänen mukaansa pudonnut leikkausten vuoksi lähes viidenneksen. - Kone joutuu työskentelemään koko ajan täysillä, hän kuvailee.

Taloustilanne vaihtelee suuresti ammattikorkeakoulujen välillä. Siinä, missä Lapin ja Lahden ammattikorkeat tahkosivat viime vuonna tulosta seitsemisen prosenttia liikevaihdostaan, Vaasan ammattikorkeakoulu (Vamk) jäi lähes viisi prosenttia miinukselle. - Jos ammattikorkeakoululla on uuden rahan jakomallin tullessa ollut siihen sopivat koulutusohjelmat, se pärjää, arvioi Vamkin rehtori Tauno Kekäle.

Myös Arenen Lempinen sanoo, että insinöörikoulutus tuottaa tällä hetkellä heikoiten. Tähän vaikuttaa hänen mukaansa se, että muutama vuosi sitten kaikkien koulutusten hinnat tasattiin. Silloin kalliita välineitä vaativien koulutusten kannattavuus heikkeni ja esimerkiksi tradenomikoulutuksen kannattavuus parani.

Lapin amkin rehtori Riitta Rissanen arvioi, että ammattikorkeakoulujen erojen taustalla on monia historiallisia syitä, kuten tilakustannukset ja koulutusvastuiden rakenne.  - Ja kyllä siinä on sekin, miten on osattu ennakoida muutoksia. Ei Lapin amkissakaan olisi nyt tällainen tulos, jos aikoinaan ei olisi tehty rohkeita ja välttämättömiä päätöksiä sekä otettu tiukkaa tulosohjausta käyttöön.

Valtaosa ammattikorkeakouluista on vaikeissa rahoitusolosuhteissakin tehnyt voittoa. Mikä olisi ihanteellinen tulos julkista koulutustehtävää hoitavalle osakeyhtiölle?  - Viivan alle pitäisi jäädä sen verran, että pystytään tekemään investoinnit ja poistot ja että on mahdollista kehittää omaa toimintaa tulevaisuuteen, linjaa Arenen Petri Lempinen.

Moni ammattikorkeakoulu toivoo muutosta nykyiseen rahoitusmalliin, jossa perusrahoitus riippuu 95-prosenttisesti tuloksista. Vuodesta 2021 eteenpäin käyttöön tulevaa seuraavaa rahoitusmallia pohtii tämän syksyn aikana ministeriön työryhmä. (Kuva: Pixabay).

Lähde:ESS


Päivitetty/Updated: 15.09.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.