Tänä vuonna luettu 1 986 316 uutista.
This year 1 986 316 news read.

Luontoa voi auttaa testamentilla - kiinnostus on lisääntynyt selvästi

13. syyskuuta vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Legacy Day -päivän tarkoitus on muistuttaa ihmisiä testamenttilahjoittamisen mahdollisuuksista. 

Koko omaisuuden tai osan siitä voi lahjoittaa edistämään itselle tärkeitä asioita. Yhä useampi suomalainen ohjaa perintönsä esimerkiksi luonnonsuojelutyöhön. Yhteydenotot ja kiinnostus luonnolle lahjoittamiseen ovat viime vuosina kasvaneet selvästi, ja myös WWF:n saamien toteutuneiden lahjoitusten määrä on lisääntynyt.

"Tuntuu, että testamenttilahjoittamisesta ja testamenteista voi jo puhua samalla tavoin kuin mistä tahansa muistakin asioista. Tähän on varmaankin vaikuttanut järjestöjen aktiivinen viestiminen asiasta", WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder pohtii. WWF on saanut testamenttilahjoituksia esimerkiksi rahan ja asuntojen muodossa. Jotkut ohjaavat lahjoituksensa yleisesti luonnonsuojelutyöhön, toiset itselleen erityisen tärkeään kohteeseen, esimerkiksi Itämeren tai lumileopardin suojeluun tai ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

"Luonnolle lahjoittaminen on arvokasta, ja lahjoitukset tulevat todella tarpeeseen. Käynnissä on monia huolestuttavia kehityskulkuja, ja luonnon hyvinvoinnin varmistaminen on myös ihmisten suojelemista", pääsihteeri Rohweder sanoo. Yleishyödylliseen toimintaan testamentatusta omaisuudesta ei makseta lahja- eikä perintöveroa. WWF:lle lahjoitettu perintö käytetään siis kokonaisuudessaan luonnon hyväksi.

"WWF on ollut kansainvälisesti olemassa jo yli 50 vuotta ja Suomessakin yli 40 vuotta. Työmme on pitkäjänteistä ja vakaata, ja perinnön jättävä henkilö voi luottaa siihen, että hänen testamentissa ilmaisemansa tahto toteutuu kauttamme. Testamenttilahjoituksella ei ole alarajaa, jokainen lahjoitus on arvokas", painottaa pääsihteeri Rohweder.

Testamentilla jokainen täysi-ikäinen voi päättää perintönsä jakamisesta. Jos serkkuja lähempiä sukulaisia ei ole eikä testamenttia ole laadittu, siirtyy jälkeenjäävä omaisuus valtiolle. 

Lähde: WWF Suomi 


Päivitetty/Updated: 13.09.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.