Tänä vuonna luettu 2 248 988 uutista.
This year 2 248 988 news read.

Aktiivimalli aktivoi 11 000 uutta työtöntä hakemaan toimeentulotukea

Monet Kelan tukimenot kasvoivat alkuvuonna. Asumistukimenojen kasvu oli peräti 35 prosenttia.

Työttömien aktiivimalli on tuonut Kelalle 11 000 uutta toimeentulotukiasiakasta, arvioi Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen Uutissuomalaiselle. - Toimeentulotuen asiakasmäärät ovat kasvaneet prosentin verran johtuen aktiivimallin vähennyksestä. Aaltonen korostaa, että kyseessä on ennakkotieto ja Kela tekee aiheesta myös seurantatutkimusta. Prosentin kasvu on tämän vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. - Yksi iso kysymys aktiivisuuden osoituksessa mielestäni on osatyökyvyttömyys. Ihmisen tulisi osatyökyvyttömänä osoittaa aktiivisuutensa, että hänen työttömyysturvansa ei pienenisi, kun hän ei kuitenkaan kykene työllistymään.

Aaltosen mielestä nykyinen järjestelmä on niin monimutkainen, että eri tukia saavan ihmisen on vaikea hahmottaa, mihin tukiin mikäkin muutos vaikuttaa ja millä tavalla. Hänestä lainsäädäntö kaipaisi yhtenäistämistä.  - Se voisi jopa aktivoida enemmän kuin se, jos ei tiedä, miten pärjää, Aaltonen sanoi Uutissuomalaiselle Kelan seminaarin yhteydessä.

Perustoimeentulotukea saa yhä useammin myös minimisairauspäivärahalla elävä, vaikka siihen on tullut pieni korotus, kertoi Kelan tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren. Tämän vuoden huhtikuussa toimeentulotukea sai heistä 37 prosenttia, mikä on pari prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. - Toimeentulotuen saajien osuus on kasvanut ehkä eniten mielenterveyshäiriöiden vuoksi minimisairauspäivärahaa saaneiden ja nuorten joukossa.

Perustoimeentulotuella korvataan eniten mielenterveyden häiriöön määrättyjä lääkkeitä. - Jos minun olisi pitänyt nopeasti sanoa, ketkä ostavat perustoimeentulotuella maksusitoumuksella eniten lääkkeitä, olisin sanonut, että iäkkäät ihmiset. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Suurimmat käyttäjät ovat nuorissa, sanoi Elli Aaltonen.

Lähde: ESS


Päivitetty/Updated: 07.06.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.