Tänä vuonna luettu 111 442 uutista.
This year 111 442 news read.

UPM tukee innovaatioita syöpätutkimuksessa Biomedicum Helsinki -säätiön kautta

UPM tukee uusia innovaatioita sairauksien tutkimuksessa myöntämällä merkittävän lahjoituksen Biomedicum Helsinki -säätiölle. 

UPM:n lahjoitus kohdennetaan erityisesti solumallien käyttöön pohjautuvaan syöpätutkimukseen. Näiden mallien avulla tutkitaan sairauksien syntymekanismeja ja syöpälääkkeiden toimintaa. Uusien solumallien avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää myös nykyistä tehokkaampia hoitoja ja parannuskeinoja vakaviin sairauksiin.

"UPM:n lahjoitus antaa hienon lisämahdollisuuden säätiölle tukea nuoria tutkijoita ja heijastaa lisääntyvää yritysyhteistyötä syöpätutkimuksessa ja yksilöllisessä lääketieteessä. Tämä luo hienoja mahdollisuuksia Meilahteen ja kansallisen syöpäkeskuksen myötä koko Suomeen", sanoo Biomedicum Helsinki -säätiön asiamies professori Tomi Mäkelä.

Syövän hoidossa otetaan jatkuvasti onnistuneita edistysaskeleita, ja lupaavia tutkimustuloksia syntyy muun muassa biolääketieteen sekä yksilöllisen lääketieteen alueilla. Uudelle tiedolle ja ratkaisuille on kuitenkin edelleen suuri tarve. "Innovaatiot ja vastuullisuus ovat UPM:lle tärkeitä teemoja. Kannustamalla tutkijoiden työtä Biomedicum Helsinki -säätiön kautta haluamme osaltamme edesauttaa uusien innovaatioiden syntymistä alueella, joka koskettaa laajasti yksilöitä ja yhteiskuntaa", UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska sanoo.  

Biomedicum Helsinki -säätiö tukee kliinisen lääketieteen ja muun yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan ylläpitoa ja edistämistä jakamalla vuosittain apurahoja pääasiassa nuorille tutkijoille sekä edistäen tutkimustulosten tunnetuksi tekemistä mm. Studia Medicina yleisöluentosarjan muodossa. Säätiö on jakanut yli 3 000 000 euroa tällä vuosituhannella. Säätiön toiminta rahoitetaan varainhankinnan kautta saatavin sekä yksityisten että yritysten lahjoittamin varoin. Lisätietoja www.biomedicum.fi ->säätiö.

UPM Biokemikaalit on vuonna 2016 perustanut oman innovaatioyksikön Biomedicumiin Meilahteen Helsingissä. Toiminta Biomedicum Helsingissä vie UPM:n tiimin lähemmäksi lääketieteen alan tutkijoita ja toimijoita. UPM:n yhteiskunnallinen toiminta liittyy kiinteästi yhtiön Biofore-strategiaan ja vastuullisuustavoitteisiin. Yhtiö keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. UPM:n Biofore Share and Care -ohjelman painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen. Lisätietoja Biofore Share and Care -ohjelmasta yhtiön internetsivuilla.

Lähde: UPM


Päivitetty/Updated: 12.01.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.