Tänä vuonna luettu 1 489 151 uutista.
This year 1 489 151 news read.

Turhaa tutkimusta ei ole - mutta jonninjoutavaa on, sanoo maailman ruokaongelmaa ratkova huippututkija

Anna-Liisa Laineen mielestä rahoittajien tai päättäjien tarpeisiin valjastettu tutkimus tuottaa yhdentekevää keskivertoa tiedettä.

42-vuotias kasviekologian professori Anna-Liisa Laine on tutkinut lähes puolet elämästään sitä, miten kasvit selviävät tautien ja loisten kanssa. Hän alkoi tutkia, miksi jotkut kasvit sairastuvat ja toiset eivät, miksi taudit leviävät tehokkaammin toisistaan eristäytyneillä kuin lähekkäisillä kedoilla ja kuinka nopeasti isäntäkasvista tulee vastustuskykyinen. Laine tutki heinäratamoa ja härmäsientä, homeen kaltaista taudinaiheuttajaa. Häntä kiinnosti, mitä tapahtuu, jos härmäsienen kaksi tautikantaa sairastuttaa yhtä aikaa heinäratamoa. 

Yhtäkkiä Laineen työstä tuli hyödyllistä, jopa mullistavaa. Sen avulla voisi kehittää aiempaa vastustuskykyisempiä kasvilajeja, vähentää torjunta-aineiden käyttöä maataloudessa ja ehkäistä kasvitauteja, jotka tappavat ruokakasveja. Sen tutkimiseksi hän haki Euroopan tutkimusneuvostolta arvostettua nuoren tutkijan apurahaa, puoltatoista miljoonaa euroa.

Keväällä 2011 Laine sai kutsun tutkimusneuvoston kuultavaksi. Laine sai apurahan sekä For Women in Science -kannustuspalkinnon. Sen jälkeen alkoivat läpimurrot. Ne julkistettiin tiedelehdissä. Kesäkuussa 2014 Sciencessä kerrottiin, että taudit muodostavat todellisen uhan luonnonalueilla, jotka sijaitsevat kaukana toisistaan. Niillä kasvit ovat geneettisesti yksipuolisia eivätkä pysty puolustautumaan tautia vastaan. Tammikuussa 2015 Nature Communicationsissa julkistettiin, että tauti leviää nopeammin isännästä toiseen, jos isäntää sairastuttaa vähintään kaksi tautikantaa.

Laine oli hakenut apurahaa lisätutkimukseen. Suomesta haettu apuraha evättiin, mutta Euroopan komissiolta hän sai rahoitusta peräti viideksi vuodeksi. Hän siis voisi selvittää, montako virusta kykenee sairastuttamaan yhtä aikaa heinäratamoa ja mitä siitä seuraisi. Hän oli päätöksistä helpottunut, toisaalta närkästynyt. Hänestä tuntui oudolta, että tutkimus vastustuskyvystä ei ollut Suomessa kilpailukykyinen mutta sai EU:ssa merkittävimmän ja kilpailluimman rahoituksen.

Tieteen rahoitus ja etenkin se, mihin nuoret tutkijat voivat sijoittua Suomessa, huolestuttaa Anna-Liisa Lainetta. Yliopistoja vaivaa hänen mielestään näköalattomuus, joka juontuu siitä, että tiede pitää valjastaa hyötykäyttöön. "Etukäteen ei voi tietää, onko tutkimuksesta hyötyä." Ja jos tutkimus valjastetaan rahoittajien tai päättäjien tarpeisiin, syntyy "jonninjoutavaa keskivertoa tiedettä".

Anna-Liisa Laine sanoo, ettei yrittänyt ratkaista virustautien leviämistä eikä maailman ruokaongelmaa. Hän halusi vain tutkia kasvien tuhoisaa suhdetta. Häntä kiehtoo esimerkiksi se, miksi härmäsienellä on oma sieniloisensa, joka heikentää sitä ja hyödyttää siksi heinäratamoa. Miten tuollaisia "hyviä" ekologisia suhteita voisi valjastaa maatalouden käyttöön, jotta torjunta-aineita voisi käyttää vähemmän? Mutta sekään ei ole Laineen elämäntehtävä. Hän haluaa löytää absoluuttisen totuuden siitä, miten luonto toimii.

Lähde: Suomen Kuvalehti


Päivitetty/Updated: 11.11.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.