Tänä vuonna luettu 1 279 289 uutista.
This year 1 279 289 news read.

Työntekijöiden hyvinvointi saatava EU:n fokukseen

Palkansaajajärjestöjen yhteisen tiedotteen mukaan EU:ssa tarvitaan uusia keinoja työntekijöiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yksi keino olisi euroalueen yhteinen kriisibudjetti.

Yhteisen FinUnions-toimiston kautta Brysselissä toimivien YTN:n, SAK:n ja STTK:n puheenjohtajien mukaan Euroopan unionin kehittämisessä etusijalle on laitettava kansalaisten hyvinvointi. Tähän palkansaajajärjestöt tarjoavat sekä talouden, työelämän että kauppapolitiikan keinoja.

- Eurokriisin aikainen massatyöttömyys ja työmarkkinoiden kurjistumiskierre eivät saa enää koskaan toistua, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

- Tarvitaan euroalueen kriisibudjetti, joka voitaisiin luoda Euroopan vakausmekanismista. Sen avulla pidettäisiin yllä euroalueen kokonaiskysyntää vaikeissa taantumissa. Kriisibudjetti voi olla kooltaan pieni, mutta sen kautta tulee voida ottaa yhteistä velkaa, jotta vaikeimmatkin kriisit saadaan tarvittaessa selätettyä.

Toinen talouden keino kansalaisten suojelemiseksi talouskriiseiltä olisi yhteinen suhdannetasausrahasto. Se toimisi eräänlaisena automaattisena eurotalouksien vakauttajana.

- Suhdannetasausrahastolla estettäisiin tarvetta tehdä taantumien aikana kansalaisille ja talouskasvulle vahingollisia julkisten menojen leikkauksia, Eloranta jatkaa. Varteenotettavin vaihtoehto tämän toteuttamiseksi on Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ehdotuksen mukainen pahan päivän rahasto. 

Finanssipolitiikan päävastuu tulee kuitenkin säilyä euromailla itsellään. Samalla jäsenmaita on ohjattava nykyistä vahvemmin taloudellisin kannustimin noudattamaan EU:n perusarvoja, mukaan lukien kansalaisten sosiaalisia perusoikeuksia. Suomen ammattiyhdistysliike on vahvasti sitoutunut EU:n kehittämiseen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön. STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan Suomen on oltava mukana, jos EU:lle luodaan uusia ytimiä.

Lähde: Tekniikan Akateemiset


Päivitetty/Updated: 11.10.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.