Tänä vuonna luettu 1 279 267 uutista.
This year 1 279 267 news read.

Suomen Ekonomeilta lahjoitus Aalto-yliopistolle

Suomen Ekonomit lahjoittaa keskiviikkona Aalto-yliopiston kauppatieteelliseen koulutukseen ja tutkimukseen 100 000 euroa.

Lahjoitus on osa Ekonomien valtakunnallista puolen miljoonan euron panostusta, joka jaetaan kymmenelle yliopistolle suhteutettuna kauppatieteen alan maisteritutkintojen määrään. "Yliopistoissa vankka tutkimus auttaa luomaan korkeatasoista opetusta. Siihen perustuva osaaminen antaa ekonomeille parasta turvaa omaa tulevaisuuttaan varten. Turvaa, jota Suomen Ekonomit työelämän aikana täydentää", Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming sanoo.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Suomen Ekonomien yhteistyön juuret ovat syvällä. "Suomen Ekonomeilla ja Kauppakorkeakoululla on pitkä yhteinen historia ja molempien tavoitteena on korkeatasoisen kauppatieteellisen osaamisen edistäminen. Kiitämme Ekonomeja lämpimästi lahjoituksesta", toteaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.

Suomen Ekonomit tekee tiivistä yhteistyötä kauppatieteellisten yksiköiden kanssa monella tasolla. Se kannustaa kauppatieteitä edelleen kehittämään myös aktiivista yritysyhteistyötä, josta esimerkkinä on lahjoituksen yhteydessä Aalto-yliopiston partneritilaisuudessa Elisan kanssa järjestetty case-kilpailu. "Innokkaimmin yritysyhteistyötä kaipaavat maisterivaiheen opiskelijat. He ymmärtävät, miten tärkeää on rakentaa siltoja teorian ja käytännön liike-elämän välille", Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntija Suvi Eriksson sanoo.

Lähde: Suomen Ekonomit


Päivitetty/Updated: 20.09.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.