Tänä vuonna luettu 1 489 184 uutista.
This year 1 489 184 news read.

Testamentti luonnolle on arvokas lahja

Tänään vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Legacy Day -päivän tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä testamenttilahjoittamisen mahdollisuuksista.

Koko omaisuuden tai osan siitä voi lahjoittaa edistämään itselle tärkeitä asioita. Yhä useampi suomalainen ohjaa perintönsä esimerkiksi luonnonsuojelutyöhön. WWF:n saamien testamenttilahjoitusten määrä on lisääntynyt viime vuosina. Moniin muihin maihin verrattuna testamenttilahjoittaminen on kuitenkin Suomessa yhä melko harvinaista. "Moni kokee testamentin tekemisen vaikeaksi ja kaukaiseksi asiaksi. Sen laatiminen voi kuitenkin olla tapa varmistaa omien arvojen mukaisen toiminnan jatkuminen kuoleman jälkeenkin", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF on saanut testamenttilahjoituksia esimerkiksi rahan ja asuntojen muodossa. Jotkut ohjaavat lahjoituksensa yleisesti luonnonsuojelutyöhön, toiset itselleen erityisen tärkeään kohteeseen, esimerkiksi Itämeren tai lumileopardin suojeluun. Yleishyödylliseen toimintaan testamentatusta omaisuudesta ei makseta lahja- eikä perintöveroa. WWF:lle lahjoitettu perintö käytetään siis kokonaisuudessaan luonnon hyväksi.

Testamentilla jokainen täysi-ikäinen voi päättää perintönsä jakamisesta. Jos serkkuja lähempiä sukulaisia ei ole eikä testamenttia ole laadittu, siirtyy jälkeenjäävä omaisuus valtiolle. "WWF on ollut olemassa jo yli 50 vuotta, ja Suomessakin yli 40 vuotta. Työmme on pitkäjänteistä ja vakaata, ja perinnön jättävä henkilö voi luottaa siihen, että hänen testamentissa ilmaisemansa tahto toteutuu kauttamme. Testamenttilahjoituksella ei ole alarajaa, jokainen lahjoitus on arvokas", painottaa pääsihteeri Liisa Rohweder.

Lähde: WWF


Päivitetty/Updated: 13.09.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.