Tänä vuonna luettu 903584 uutista.
This year 903584 news read.

Oppisopimuksella voimalaitoksen käyttäjäksi

UPM:n Tervasaaren, Jokilaakson ja Rauman paperitehtailla alkaa lokakuussa yhteinen oppisopimuskoulutusohjelma. Koulutettavat voivat suorittaa voimalaitoksen käyttäjän ammattitutkinnon.

Jämsän Jokilaakson tehtailla ja Raumalla oppisopimuskoulutusta on toteutettu aiemminkin, mutta Tervasaaren tehdas Valkeakoskella on mukana ohjelmassa ensimmäistä kertaa. Voimalaitoksen käyttäjät tekevät vuorotyötä, ja tehtäviin kuuluu voimalaitoksen prosessien operointi ja hallinta. Tehtävät vaihtelevat paikallisesti tehtaiden toiminnan mukaan. Työssäoppiminen on palkallista ja lähiopetusjaksot oppisopimuspäivärahan alaisia. Koulutusohjelman yhteistyökumppanina toimii ammattienedistämislaitossäätiö AEL.

UPM Tervasaaren tehtaan yhteydessä toimiva voimalaitos tuottaa sähköä ja höyryä tehtaalle sekä Valkeakosken kaukolämpöverkkoon. Tervasaarella operaattorina työskentelevä Jukka-Pekka Uschanoff aloitti UPM:llä sellunvalmistajana 1997. Kun sellunvalmistus Valkeakoskella loppui 2008, Jukka-Pekka siirtyi tehtaan energiaosastolle. Pari vuotta sitten käytännön työ sai tukea teoriasta, kun hän suoritti AEL:ssä voimalaitoksen käyttäjän ammattitutkinnon monimuoto-opiskeluna.

Tervasaaren voimalaitoksella työskennellään 12 tunnin vuorojärjestelmässä. Samassa vuorossa on kerrallaan kolme työntekijää: yksi voimalaitoksen tuotantoa päätteiltä seuraava valvomonhoitaja, kenttämies, joka tarkistaa alueen höyrylinjat ja muut prosessit, sekä kolmas, joka ajaa pyöräkuormaajalla kiinteää polttoainetta kattilaan. Jukka-Pekka kertoo, että vuorolaiset vaihtavat tehtäviä kesken vuoron.

"Meidän vuorollamme on tehty niin, että kuuden tunnin välein vaihdetaan hommia. Päivät sujuvat nopeasti, kun työssä on vaihtelua", Jukka-Pekka sanoo. 12 tunnin vuoron voi jakaa minimissään neljän tunnin osiin ja tehdä vaikka kaikkia kolmea tehtävää päivän aikana.

"Tykkään siitä, että päivän aikana toiminta-alue on laaja. Koko päivää ei tarvitse istua valvomossa päätteen ääressä, vaan välillä voi kiertää tehdasalueella tarkistamassa höyrylinjoja tai ajaa polttoainetta kattilaan."

Lähde: UPM


Päivitetty/Updated: 10.08.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.