Tänä vuonna luettu 1 666 633 uutista.
This year 1 666 633 news read.

Kaupungin virka-autot yhteiskäyttöön, hävikkiruokayrityksen houkuttelua - Lappeenranta innovoi vihreää tulevaisuutta

Lappeenranta on Suomen kärkeä, kun puhutaan päästöasioista. 

Eikä suinkaan negatiivisella vaan positiivisella puolella. Lappeenranta on yksi niistä kunnista, joissa on onnistuttu kasvihuonepäästöjen vähentämisessä ja työ jatkuu edelleen.

 - Muutamia vuosia sitten tuli huomattua, että Lappeenrannassa on tehty aika paljon käytännön asioita ympäristö- ja ilmastoasioiden suhteen. Lähdimme testaamaan, mikä on kantavuus viestinnällisesti ja osallistumalla kisoihin, kertoo ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen. 

Vuonna 2014 ja 2016 WWF nimitti Lappeenrannan Suomen ilmastopääkaupungiksi. Lisäksi vuonna 2016 kaupunki sai kolme kunniakirjaa niin sanotusti pyytämättä.

Toimintaa tehdään asukkaille näkyväksi muun muassa viime vuonna julkistetulla Greenreality-toimintatavalla. Kaupungin toiminnan lisäksi merkittävässä roolissa on asukkaiden aktiivisuus. 

Lappeenrannassa kierrätetään kaikista jätteistä yli 90 prosenttia. Toinen merkittävä asia päästöjen vähentämisessä on liikenne. Kaupungissa on Räsäsen mukaan kehittyvä joukkoliikenne ja kaupunkilaisia yritetään kannustaa kävelemään ja pyöräilemään. Lappeenrannassa on myös keskusteltu autojen yhteiskäyttömahdollisuuksista. Esimerkiksi suunnitteilla on, että kaupunkilaiset voisivat vuokrata kaupungin virka-autoja esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. 

- Voi vaihtaa vihreään sähköön, investoida aurinkopaneeleihin, maalämpöön tai ilmalämpöpumppuun, Räsänen luettelee. Neljäs ja viimeinen merkittävä tekijä on ruoka. Räsänen kertoo myös, että Lappeenrantaan on houkuteltu lounaiden hävikkiruokaa myyvää yritystä. Ravintolat ilmoittavat palveluun ylijääneen ruoan ja asiakkaat voivat sen älypuhelinsovelluksen avulla ostaa.

Lähde: Imatralainen


Päivitetty/Updated: 16.06.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.