Tänä vuonna luettu 1 666 564 uutista.
This year 1 666 564 news read.

Suomi toisena 40 maan cleantech-vertailussa

Suomi sijoittui kakkoseksi cleantech-alan kasvuyritysten innovatiivisuutta mittaavassa selvityksessä. Kärkeen kiilasi Tanska, kolmannen sijan vei Ruotsi.

Pohjoismaat veivät kärkisijat WWF:n ja Cleantech Groupin selvityksessä, jossa kartoitettiin cleantech-alan yritysten mahdollisuuksia 40 maassa. Suomi sijoittui toiseksi myös vuonna 2014 tehdyssä vastaavassa kartoituksessa.

Tänä vuonna Global Cleantech Innovation Index -selvityksessä painotettiin erityisesti energiatehokkuutta ja liikennesektoria. Sen lisäksi pisteitä sai esimerkiksi uusiutuvan energian mahdollisuuksista sekä yritysten verkostoitumis- ja rahoitusmahdollisuuksista.

Suomen menestystä selittävät etenkin kyky synnyttää varhaisen vaiheen innovaatioita, suuri patenttien määrä sekä pääomasijoitusten turvaaminen uusien liiketoimintojen tueksi. Tämän lisäksi Suomessa on runsaasti uusiutuvan energian työpaikkoja. Suomen kanssa samantyyppisiä maita näiltä osin ovat Israel ja Kanada.

Suomen heikkouksia puolestaan ovat kyvyttömyys vetää puoleensa uusiutuvan energian investointeja. Tällä saralla Suomi sijoittuu kauas kärkisijoista, ja sitä huonommin pärjäsivät ainoastaan Venäjä, Kreikka ja Indonesia. Suomen kyky kaupallistaa ja viedä innovaatioita ulkomaille ovat verrattain heikolla tolalla.

Kaikesta huolimatta Suomen erinomainen sijoitus yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa antaa aihetta optimismiin.

"Pohjoismailla on edellytykset muodostua innovaatioiden Piilaaksoksi, jossa uudet teknologiat syntyvät, kehittyvät ja lähtevät maailmalle. Kannustamme päättäjiä poistamaan viimeisetkin pullonkaulat, joilla upeat suomalaiset cleantech-ratkaisut saataisiin sekä kotimaiseen että kansainväliseen käyttöön. Tämän lisäksi politiikan pitää tukea paremmin ulkomaisten uusiutuvan energian investointien ankkuroimista Suomeen", WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Ilmastonmuutoksen vastaisen työn määrä on kasvanut huomattavasti siitä, kun selvitys julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Kaupungit, yritykset, valtiot ja sijoittajat ovat sittemmin lähteneet laajamittaisesti mukaan ilmastotalkoisiin.

The Global Cleantech Innovation Index 2017 -raportti (englanniksi): 

Lähde: WWF Suomi


Päivitetty/Updated: 13.06.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.